sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Mustia helmiä kitaralla

kirjan nimi: Mustia helmiä kitaralla
kirjoittanut: Katja Aro
ilmestynyt: 2012
sivuja: 202


takakansi:
   Pako todellisuudesta alkaa, kun elämäänsä kyllästynyt Milla hyppää rokkibändin matkaan. Vaikka rokkikliseet heitetään päin hänen kasvojaan narkomaanipoikaystävän ja loputtomien keikkajatkojen muodossa, haluaa Milla mennä yhä pitemmälle. Todellisuutta ei kuitenkaan pysty pakenemaan lopullisesti: sen ottaessa kiinni osat vaihtuvat. Lopulta Milla löytää itsensä tilanteesta, johon ei olisi ikinä uskonut joutuvansa. Pakomatkalla on yllättävät seuraukset.

mielipiteeni kirjasta: Kirja oli ihan hyvä, aidosti kirjoitettu ja suluvasti menevä. Tykästyin itseasiassa todella paljon, mutta kirjan loppuratkaisu järkytti minut. Mikä tästä kirjasta oli enää edes totta?! Ja mitä oikeasti tapahtui jos mikään ei ollut totta?! Mua alkoi ärsyttämään niiin paljon eilen illalla. Ja ärsyttää vieläkin tota kirjaa  miettiessä. Mutta ehkä kirjan oli tarkotuskin saada ihmiset miettimään, sillon kirja oli hyvin onnistunut.

kuva: http://cdon.fi/kirjat/aro,_katja/mustia_helmi%C3%A4_kitaralla-21388909

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti